Kiureli

Kiureli on juuriltaan itähelsinkiläinen, sittemmin espoolaistunut muusikko, biisintekijä ja suurperheen isä. Hän on ollut jo kolmen vuosikymmenen ajan synonyymi hyvälle meiningille ja vastustamattomalle svengille! Kiureli on laulanut ja soittanut haitariaan keikoilla, konserttilavoilla, kadunkulmissa, festareilla ja bileissä sekä Suomessa että ulkomailla - hän on ehtinyt tehdä keikkoja kahdessakymmenessäyhdessä maassa kolmella mantereella. Todellisena musiikin innovaattorina hän on pannut alulle monia ennenkuulumatonta musiikkia edustavia projekteja, joista tunnetuin on panjabilaista bhangraa Suomeen lokalisoiva kokoonpano Shava. Muita aktiivisia keikkakokoonpanoja ovat mm. Hilja Grönfors & Latso Džinta, Totuus ja valhe sekä uusimpana yhtyeenä Balladeja ja hävyttömyyksiä, johon kuuluvat Kiurelin lisäksi mm. Karri "Paleface" Miettinen ja Daniela Fogelholm.

Kiureli on luonut monia ennenkuulumattomia ja taatusti erilaisia esityksiä, kuten Kulttuurikeskus Caisassa keväällä 2022 ensi-iltansa saanut musiikkinäytelmä Space Habib, jonka hän käsikirjoititi ja sävelsi. Kiureli toimi myös esityksessä livemuusikkona ja esitti avaruussotilasta, joka palveli Remu Aaltosen esittämää galaktista pahista. Vuonna 2016 hän toimi kantavana voimana Ooppera Skaalan tuottamassa Bollywood KaBOOM! – esityksessä, jonka Kiureli myös sävelsi ja kirjoitti yhdessä työryhmän kanssa ja esitti yhtä pääosista.

Hän on vuosien varrella tehnyt töitä useissa yhtyeissä ja monissa ammattiteatteriproduktioissa esim. Helsingin ja Vaasan kaupunginteatterissa, Lilla Teaternissa, Teatteri Jurkassa, Teatteri Avoimissa ovissa, KOM-teatterissa ja viimeksi Tanssiteatteri Raatikossa vuosina 2020 ja 2022.

Kiurelista sanottua netissä, painetussa sanassa ja keskusteluissa -

”Taiteen kuuluu yllättää, ja tämä esitys todellakin yllätti!” kuvataiteilija Eila Hutri Space Habib-esityksestä 2022

”Vahvan melodraaman säesti erittäin tyylikkäästi Shankara” ”...hienoin mykkäelokuvaesitys pitkiin aikoihin Helsingissä.”- Harri Römpötti, facebook, lokakuu 2019

”...the excellent accordeon playing of Kiureli Sammallahti and fine guitar work of Valtteri Bruun add considerably to her lovely voice...” - Vic Smith, fRoots, september 2018 (Hilja Grönfors Trio: Katta Ame Aavaa)

”Ooppera Skaalan esityksessä keskeistä olivat kansainvälistäkin mainetta niittäneet, erinomaiset muusikot, vauhdikas ja sensuelli tanssiryhmä sekä laulajien itsevarma panos.” ”Laulujen säveltäjätrio osaa niin bhangra-tyylin kuin suomalaisena kaartelevan lähituntuman.” - Matti Saurama, Demokraatti, lokakuu 2016 (Bollywood KaBOOM!, arvio)

”Kisan ehdottomia ilopilkkuja on punjabilaisen bhangran ja itähelsinkiläisen lähiöromantiikan ilosanomaa jo vuosia levittänyt Shava. Ostarilla-kappaletta ei tarvitse kuunnella kuin pari sekuntia, ja korvamato on valmis.” - Mari Koppinen, Helsingin sanomat, tammikuu 2015 (Uuden musiikin kilpailu, HS- analyysi)

“Kaksi viikkoa sitten Helsingissä tapahtui kummia. Shava-yhtye piti Hakaniemen Juttutuvassa Betoninen kotimaani -levyn julkaisukeikan. Yleisö meni täysin sekaisin.” Mari Koppinen, HS 30.10. 2010 (Haastattelu)

”Kiureli Sammallahden rakastunut soittoniekka akrobaattisine hanurin vingutuksineen riehuu kuin villi peto. Sammallahti on säveltänyt myös tulkinnan raikkaasti venäläisen musiikin.” Jukka Kajava, HS 27.3. 2004 (Lilla Teatern: Tre Systrar)

photos jeremy barrois